perjantai 4. joulukuuta 2020

Halikon Prisman myymäläanalyysi

Tänään 4.12 kävin Prismassa myymäläkierroksella. Kiertelimme siellä n. puolitoista tuntia ja katsoimme myymälää tutkijan silmin vähän syvemmin mitä asiakas katsoisi, sillä asiakkaana ei välttämättä katsoisi eri hyllyrakennelmia ja kiinnitysmenetelmiä. 

Prisman sisäänkäyntiportit


Heti sisäänkäynnillä on ensin tuulikaappi missä on esim mainoksia ja ilmoitustaulu ja kun mennään kauppaan sisälle ja astutaan myymälään joutuu ensiksi menemään hälytinporteista. Kaupassa menee iso pääkäytävä joka menee koko kaupan läpi , mitä pitkin ihmiset kulkee pääsääntöisesti ja menee sitten pienemmille käytäville esim. jos tarvitsee vaikka shampoota tai sitten kaupassa on vielä pienempiä käytäviä vaatteiden välissä yms. Kaupassa on paljon oikoreittejä josta päsee oikaisemaan kaupan läpi vaikka suoraan kassalle.


Prisman hyllyrakenteet 

Siellä on yleisesti kaikissa hyllyissä reijät että hyllyjen korkeuksia voi säädellä, hyllyjen etäisyyksiäkin voi säädellä. Kosmetiikkatuotteissa on muovinen välilevy tuotteiden välissä, että ne erottuisivat. Monissa asioissa esim kengissä on esim piikki kiinnitys, eli piikki laitetaan hyllyn reikään. Pöydille myös laitetaan tuotteita esille, koreihin, laatikkoihin ja eurolavoille myös laitetaan tuotteita. Pöydät ovat lastulevtä ja metallia. Ruokapuolella laitetaan ruuat hyllyihin ja lihalaatikoihin. Hyllypäätyihin laitetaan myös tavaraa sillä ne näkyvät siitä hyvin. Kirjoille ja lehdille on omanlaiset melkeen pystyssä olevat välit. Hedelmät on laitettu seinille ja koreihin keskelle. Pakastimet on pitkinä riveinä keskellä ja seinillä on toiset pakastimet. Esim. vessapaperit ja jotkut juomat on kasattu torneiksi. Leivät ovat leipäkoreissa ja leipähyllyissä.

Piikki kiinnitys

Metallinen pöytä

Lastulevy pöytäesillepano



Erilaisia henkarimentelmiä ja ripustusmenetelmiä käytetään myös. Jotkut vaatteet roikkuu seinillä ja jotkut rekeissä. Kengät on kenkähenkareissa, kenkiä on myös seinällä näytillä ja housut housuhenkareissa. Miesten kauluspaidat on hyllykössä. Sovituskopit on vaateosaston takaseinällä vähän piilossa.


Joulu Prismassa

Kun astutaan porteista sisälle alussa on heti joulutuotteita erilaisilla pöytärakennelmilla, vasemmalla puolella isoa pääkäytävää oli 4 erilaista kolmiosommitelmaa jossa oli 4 erilaista joulun teemaa ja väriä. Prisman joulun värit ovat neutraaleja esim. harmaa ja punainen. Joulutuotteet on todella edessä ja näkyvillä sillä ne on sesonkituotteita.


Hintaviestintä ja opasteet

Katosta roikkuu kylttejä missä on hinnat esim pöytien päällä, pöydollä on myös jalallisia kylttejä missä on hinta. Osien piikkien päissä on hinta merkattu. Useimpien hyllyjen  ja muiden etuosassa on muovilista minkä sisässä näkyy hinta. 
 
Kuva hintalapuista



Katosta roikkuu isoja opastekylttejä pääkäytävällä ja pienempien käytävien yllä missä näkyy mitä milläkin käytävällä on ja käytävän numeron. Lattialla menee myös esim. pelikäytävällä menee pinkki matto, jotta ihminen kiinnittää siihen huomiota.

Katto-opaste



Työntekijät ja hajut yms.

Työntekijät pyörivät asiakkaiden keskellä ja purkavat ja hyllyttävät tuotteita. Heillä on päällä vihreä Prisman fleece, musta paita ja mustat työhousut. Kaupassa ei muuten tuoksu miltään mutta ruokapuolella tuoksuu ruoka ja leipomossa tuoksuu leipomukset. Kaupassa on lämmin paitsi kylmäosastoilla missä avohyllyt on kylmä. Kaikkialla kaupassa on katossa tasaisesti loisteputket, kauppa on joka puolelta tasaisesti valaistu. Taustalla soi musiikki mutta ei liian kovalla että se häiritsisi. Prismassa on tietty värimaailma, vihreä valkoinen ja harmaa. Hyllyt on metallin ja valkoisen värisiä.


Nettisivut

Prismalla on myös omat nettisivut eli https://www.prisma.fi/fi/prisma mistä voi ostaa tavaroita ja vaatteita yms. mutta ei ruokaa.

Prismalla on myös toinen nettisivu https://www.foodie.fi/ josta voi ostaa ja tilata ruokaa, vaatteita ja tavaroita kotiin. Foodiesta myös löytää erilaisia reseptejä ruokiin ja näkee suosituksia sinulle ja on muutenkin helppo käyttöinen, sen voi joko ladata sovelluksena puhelimelle tai käyttää sitä netissä. Foodiesta myös löytyy paljon tietoja Prismasta ja voit valita lähimmän myymäläsi ja shoppailla siellä.


Halikon Prisman pohjapiirros



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Salon 4H Business labin layoutit ja sketchup

Business Labin tilojen luonnostelut ja sketchupit Tein 2 erillaista pohjapiirrosta käsin josta toista lähdin tekemään Sketchupilla.  Ensimmä...